Mistä tulee joulumieli?

Joka vuosi hämmästyn sitä, mistä oma joulumieleni alkaa.

 Eikö teidänkin mielestänne voisi kuvitella, että sitä varten pitää rauhoittua, töiden pitää olla jo puoliksi ohi, kodin siivottu, lahjat kääritty pakettiin, joulu jotenkin suunniteltuna, budjetoituna, kokattuna ja ikään kuin koko jouluaika on taputeltu yhteen, isoon pakettiin, valmiiksi kuusen alle odottamaan? Kaikennäköiset stressiä aiheuttavat tekijät on eliminoitu, jos ei nyt ihan kokonaan, niin ainakin mahdollisimman minimiin?

Ei se mene ollenkaan niin.
Itselläni töissä viimeisen viikon vauhti senkun kiihtyy, viime hetken paperihommat (tai nykyäänhän ne ovat kaikki nettihommia) puuskuttavat niskaan, joulujuhlaharkat ovat levällään, hallaharson, ledivalojen, jokaiselle sopivan luonneroolin ja eriyttävän jouluesityksen löytäminen mietityttää. Huomenna on vielä yksi kurssi koulun jälkeen.

 You name it.

Kotona on muovikuusi, mutta siihen loppuvat jouluvalmistelut. Porkkanalaatikko ei ole uunissa vaan jääkaapissa, eikä se ole tämän perheen  äidin tekemää vaan Saarioisten, ja se syödään todennäköisesti tällä viikolla ja on loppu jo ennen jouluaattoa.

Yhtään lahjaa ei ole mietitty eikä ostettu. Villakoirilla on rodun joulunäyttely sängyn alla. Jouluksi on tulossa vieraita, joka on ihanaa, koska he ovat rakkaita ja pysyvät meillä kolme viikkoa. Heitä varten on torstaina tehtävä massiivinen keikka Ekotorille, sillä muuten he eivät mahdu nukkumaan alakertaan - tämä on hyvä asia, tuleepa ainakin hiukan taloa siivotuksi!

Ihailen ihmisiä, jotka saavat kaiken ajoissa valmiiksi. Minusta ei vain ole siihen, ja vaikka olisikin, ehtisimme taas saada kaiken uudelleen epäjärjestykseen  ennen joulua, joten ei siitä olisi hyötyäkään.

Mutta se joulumieli. Se alkoi tänään. 
Se alkoi siitä, kun pieni tyttönen koulussa ihastui talvilauluun. Hänen silmänsä alkoivat tuikkia ja hän lauloi uutta, kaunista laulua heleällä, puhtaalla lapsensopraanollaan, uudestaan ja uudestaan. Äärimmäisen tarkalla sävelkorvalla, äärimmäisen tarkasti rytmiä seuraten, osasi odottaa kaikki välisoitot, osasi laulun sisääntulot aivan nappiin. Lauloi uudelleen ja uudelleen, ja välissä hän sanoi silmät loistaen: " Minä rakastan tätä laulua niin paljon!"

Viime vuonna joulumieli pujahti minuun ostoskeskuksessa, kesken kaikkein kamalinta jouluhysteriaa. Istuin perheen kanssa hetkeksi kahville, kuumissani ja ärsyyntyneenä kaikesta. Kahvilassa oli valkoinen flyygeli, jota istahti soittamaan vanhahko rouva.
Flyygelin alkaessa soida ylimaallisen kauniisti täytyin yhtäkkiä ilolla ja rauhalla, ja se oli suuri yllätys itselleni. Tunsin joulun perimmäisen ajatuksen täyttävän mieleni kapeimmatkin käytävät kokonaan. Liikutuin.

Tänään ajoin koulusta kotiin, ja silloin tajusin, että tyttösen ilo heleä ääni olivat jälleen täyttäneet minut samalla odotuksella. 
Joulu tulla saa.

Niin että tästä lähtien tämä on nyt niin tätä: Liikuttumista, laulamista, onnellisuutta ilman mitään muuta syytä kuin että kohta on joulu. Talo on edelleen sekaisin, lahjat ostamatta, oikeastaan kaikki kesken. Mutta: Kyllä niistä selvitään, enemmän tai vähemmän, ja jos vähemmän, niin ei anneta sen haitata. Sillä joulumieli on tänään syntynyt.

Ei valtaa eikä kultaakaan, vaan rauhaa päälle maan.