Koiralenkeillä tulee mieleen kaikenlaisia ajatuksia. Kun keho on liikkeessä ja metsä ympärillä, aivotkin alkavat tuottaa ideoita.

Pitkään mietittyäni blogien kirjoittamista päätin, että jos jostain syystä sellaisten kirjoittaminen on tarpeen, ehkä eniten itseäni varten.
 Facebookien ylipitkät statuspäivitykset häviävät aikajanarullan sisempiin kerroksiin nopeasti. Liian pitkiä statuksia on sitä paitsi hiukan työläs lukea, eikä FB ehkä ole sitä varten kehitettykään. Haluaisin kuitenkin muistaa mitä olen ajatellut.
Jos jotain toista kiinnostaa lukea blogiani, se on asia, johon suhtaudun mielenkiinnolla. Toivon, etten pahoita kenenkään mieltä, sillä sellaista en todellakaan haluaisi kirjoittamisellani tehdä.

 
Metsä tähän aikaan vuorokaudesta on parhaimmillaan, kuten joka vuodenaikana. Tällä hetkellä luonto lepää ja rauhoittuu, vetäytyy ja keskittyy introvertin tavoin mietiskelemään omiaan. Riehuva, pakahduttava kasvu on varmasti ollut paitsi huumaavaa myös rasittavaa. On ihana levätä.

Koirat nuuskivat huolellisesti  pudonneiden lehtien ja isojen kivien viereen syntyneet valtavat aukot, jotka ovat tulleet metsäpolulle ensimmäisten pakkasten seurauksena. Tietyissä paikoissa tutussa metsässä on sinitiaisten seuraelämän keskuksia.
 
Kun katsoo ylös, huomaa yllättäviä asioita, kuten kuusitiaisia ja ihmisten kauan sitten mäntyyn naulaaman poikkipuun. Olen monta kertaa miettinyt miten saisin sen alas sieltä. Siihen tarvittaisiin pylvään kiipeämiseen tarkoitetut kengät, ja ehkä naulat olisivat jo niin syvällä puiden lihassa, että niiden irrottaminen tuottaisi puille enemmän tuskaa kuin hyödyttäisi niitä.

Yhdellä koiristani on takajalassa nivelrikkoa, ja välillä häntä pitää kantaa. Onneksi hän on kolmesta pikkukoirastani kaikkein pienin. Avaan takkini vetoketjun puoleen väliin ja istutan hänen pikkuisen takamuksensa syntyneen halkion päälle. Siinä hän on kuin kiertoajelulla, ja katselee maisemia tyytyväisenä.

Maailmassani on rajaton määrä kiitollisuudenaiheita. Metsässä mutisen usein puoliääneen kiitosta kaikesta yhdessä ja erikseen. Kiitos tästä metsästä, koirista, syksystä, takin vetoketjusta, pudonneiden lehtien tuoksusta, vuodenaikojen vaihtelusta,  sammaleista, puunrunkojen eri sävyistä... listaa voisi jatkaa vaikka miten paljon.

Marraskuu, levon kuukausi.